
Rasismi on syrjintää, kiusaamista tai väkivaltaa, jonka perusteluna on olettamus, että rasismin kohde olisi erilainen ja huonompiarvoinen etnisen tai kansallisen alkuperänsä, kansalaisuutensa, kielensä tai uskontonsa vuoksi. Rasismi johtaa yhteisön ulkopuolelle sulkemiseen. Se voi olla joko tarkoituksellista tai tahatonta.
Rasismi voi olla näkyvää tai huomaamatonta. Näkyvää rasismia ovat esimerkiksi maahanmuuttajiin tai muihin kulttuurisiin vähemmistöihin kohdistuvat väkivallanteot, ilkivalta ja solvaukset.
Rasismi saattaa tulla osaksi arkisia kohtaamisiamme myös huomaamattomasti, esimerkiksi kielteisten ilmeiden, eleiden, äänensävyjen tai ryhmän ulkopuolelle sulkemisen muodossa. Rasistisesti voi käyttäytyä myös huomaamatta sitä itse.
Rasismi kätkeytyy usein rasistisiin vitseihin, ilmaisuihin ja nimittelyihin. Niiden avulla rasismi yritetään tehdä hyväksyttäväksi ja vähätellä rasismin uhrille aiheutettua pahaa oloa.
Rasismia ovat myös eriarvoistavat yhteiskunnalliset rakenteet ja käytännöt. Esimerkiksi koulutusjärjestelmä ja työmarkkinat eivät aina tarjoa samoja mahdollisuuksia kaikille. Se voi olla myös välillistä, kuten esimerkiksi silloin, jos työnhakijalta odotetaan täydellistä suomen kielen taitoa, vaikka se ei olisi välttämätöntä haettavan työn kannalta.
Rasismin tunnistamisessa olennaista on sen uhrille aiheuttama pahan olon tunne. Jos uhri kokee tulleensa syrjityksi etnisen tai kansallisen alkuperänsä, kansalaisuutensa, kielensä tai uskontonsa vuoksi, hänen kokemustaan ei tule vähätellä.
Rasismi kumpuaa pitkälti vanhakantaisista asenteista ja tietämättömyydestä. Jos näihin ei puututa, vaarana ovat syrjinnän kohteiksi joutuneiden eristäytyminen ja yhteiskunnallinen eriarvoisuus. Nämä voivat johtaa vakaviinkin ryhmien välisiin ristiriitoihin. Siksi on tärkeää, että emme suhtaudu rasismiin välinpitämättömästi.
Puutumme rasismiin heti, kun kohtaamme sitä, vaikka tilanne olisikin hankala. Passiivisuus ja vaikeneminen ovat rasismin hiljaista hyväksyntää. Puuttumalla rasismiin näytämme, että emme hyväksy sitä.
Soitamme poliisille tai yleiseen hätänumeroon heti, kun kohtaamme rasistista väkivaltaa, kun jonkun terveys tai turvallisuus on uhattuna tai kun havaitsemme ilkivaltaa. Emme kuitenkaan aseta itseämme vaaraan ja toimimme aina tilanteen edellyttämällä tavalla. Pääasia on, ettemme vain käännä selkäämme ja anna asian olla. Rohkeutemme puuttua tilanteeseen varhaisessa vaiheessa estää kenties vakavienkin ongelmien syntymisen.
Kohdatessamme rasistista kielenkäyttöä huomautamme ystävällisesti mutta tiukasti, että se on epäkohteliasta, loukkaavaa ja tuomittavaa. Rasistiset vitsit ja halventavat ilmaisut asettavat vitsailun kohteen alempiarvoiseen asemaan. Ne myös oikeasti loukkaavat. Tällaiseen rasismiin on helppo jättää reagoimatta. Vaikka rasistisista ilmaisuista huomauttaminen ei aina olisikaan helppoa, niin silti meidän on puututtava niihin. Vaikenemalla asetumme rasismin puolelle.
Kun kuulemme rasistista nimittelyä, puutumme siihen. Emme jätä rasismin uhreja yksin, vaan autamme heitä parhaamme mukaan.